Juu, lapsenhoitotauko. Ja mieskin ehti piipahtaa tässä välissä. Ja kun sanon piipahtaa, niin todellakin tarkoitan sitä. Tuli kuudelta ja lähti seitsemältä treenaamaan. Vaan pitihän tuo vauvaa sylissä kaikki viisi minuuttia kun käskin. Heti kun vauva vinkaisi, niin kiikutti sen mun syliin. On se hyvä ettei isännän elämä paljoa tästä vauvasta häiriinny. Ja kumpikohan tätäkin lasta enemmän halusi?
Ahdistaa että onko tämä tässä? Ei voi olla. Itse kyllä ajattelin että pitkässä suhteessa ollaan, mutta mies on lopettanu juttelemisen ja hyväilyn ja läsnäolon. Seksiä kyllä jaksaa vongata, mutta sekin tuntuu olevan vain itsetyydytystä. Onko tämä joku 'normaali' vaihe vauvan saannin jälkeen vai lopunalkua?
Sitten iloisempiin asioihin:
Potkuri on oppinu tänään hymyilemään ihan kunnolla. Onhan tuo hymyilly jo viikon, mutta tänään hymyt ovat selkeästi olleet tarkoituksellisia. Hymy tulee aina kun juttelee. Ihana hampaaton irvistys. Ja kauheasti tuntuu olevan asiaa leluille, tulee äitiinsä tuossa juttelun määrässä. Tänään poika nukkui jo sen verran tässä illansuussa että sain siivottua. Kun vielä sais syötyä, niin olisin onnellinen.

Seuraa itsekästä jupinaa ja tyytymätöntä marmatusta perheen aikuista miessukupuolikasta kohtaan. Herkkänahkaiset voivat siirtyä jo muualle lukemaan.
Miten ihmeessä voi vauvan hoito olla miehelle niin vastenmielistä. Eilen Potkuri oli koko illan kauhean huomionkipeä. En saanut mitään tehtyä. Kun asiaa ukolle valitin, niin ainoa vastaus oli että anna huutaa vaan. No annoin vauvan sitten yöllä huutaa vaan, kun ajattelin että isäkin voisi välillä reagoida, mutta ei. Aamulla ei auttanut edes vaikka poistuin huoneesta. Mies vain veti tyynyä korvan päälle ja jatkoi koisaamista.
Alkaa tää yksinhuoltajuus hiljalleen riittää. Jos miestä ei kiinnosta oman poikansa hoito nyt, niin ei se lapsi varmaan kiinnosta sitten vanhempanakaan. Joten ihan hyvin voisi muuttaa muualle asumaan. Ei ainakaan tarvitsisi huolehtia kahdesta lapsesta. Ainiin, mutta eihän Potkuri ole hänen lapsensa, näin mies on lausunut jo useaan otteeseen, epäillen isäehdokkaiksi kaikkia miessukupuolisia joita sillä paikkakunnalla asui jossa oltiin siitoksen aikaan.Juu ei ole sinun lapsesi, niin mitä s**tanaa vielä tässä talossa asut. Minähän olin kylän prostituutti sillä aikaa kun sinä olit muualla töissä, idiootti. Kehtaakin epäillä, ei taida tajuta että loukkaa, vaikka tähän kohtaan mies tietenkin sanoo että vitsi,vitsi.
Niin ja se vaipanvaihto. On niiiin vaikeaa käyttää kestovaippaa ja jo sen kertakäyttövaipankin vaihto on olevinaan SUURI UROTYÖ. Se on kuule juippi arkipäivää, ja saat oppia tekemään sitä useammin jos meidän kanssa haluut olla. Ah unohdin ettet rakasta minua enää. Näinhän sanoit kaksi viikkoa ennen vauvan syntymää. Halusit vaan lapsen kanssani, et halunnut että teen lapsen jonkun muun kanssa, mutta et kuitenkaan rakasta minua enää. No kummasti kelpaa valmiiksi laitettu ruoka, pestyt vaatteet, siivottu koti ja p**luakin olet koko ajan vonkaamassa, mutta etsi h**vetissä itsellesi joku jota rakastaa. Tai taitaa sulla joku olla jo, kun et enää tule kotiin töistä ennen kuutta.
Vaan mikäs mulla on tässä ollessa, kehtaankin valitella väsymystä ym. Eihän tuo lapsen hoito voi väsyttää. Saa olla kotona koko päivän ja tujottaa vaika telkkaria. Ei jaksa tuota edes kommentoida.

 Käytiin sitten eilen koko perheen voimalla kävelemässä Kuivasjärven ympäri. Virhe. Jo illalla oli meikäläisen oikea nilkka niin kipeä ettei voinut astua lainkaan. Hoida siinä sitten lasta, kun kävely on yhtä tuskaa. Muuten kun sanon koko perhe, niin tarkoitan myös lähes koko perhettä. Koirat oli tietenkin mukana, mutta yksi kolmesta kissasta seurasi meitä ensimmäisen puoli kilometriä. Välillä se laukkasi meidän ohi, ja heittäytyi makoilemaan tienvarren ruohikkoon. Kyllä muutama ohikulkija hieman katsoi, etenkin silloin kun yritettiin ajaa kissaa takaisin kotiinpäin. Onneksi Molli luovutti vihdoin ja voitiin jatkaa matkaa ilman perskärpiäistä.
Nilkuttamista muuten ei yhtään helpota vasemman jalan murtunut pikkuvarvas. Juu, se murtui kun putsattiin miehen kanssa akvaariota viime viikolla. Varokaa, se on vaarallista puuhaa. Etenkin paljainjaloin miehen ohitus kapeassa tilassa. Varvas voi jäädä kiinni miehen jalan akillesjänteeseen, ja se sattuu muuten oikeesti! No nyt ei tunnu varpaassa mitään, kun tää nilkka on kipeämpi. Taisi tulla liian pitkä lenkki tauon jälkeen.
Positiivista: Nilkutus ei näy, kun on molemmat jalat kipeet.
Nilkan kipu ei kyllä auttanu tallilla, kun yritti jotain siellä muka puuhata ja vauva heräili kesken ratsastuksen ja sen luo piti rientää. Mieli teki lopussa jo kontata pitkin pihaa.
 Ori on kyllä kehittyny niin hurjasti että oikein jännityksellä odotan mitä Suuri Guru siitä sanoo viikon päästä kurssilla. Äijä alkaa jo kantaa itseään kunnolla ja tarjoaa herkästi kokoavia liikkeitä. Toivottavasti saadaan neuvoja uusien liikkeiden opettamiseen, ettei mennä ihan metsään.
Vauva on nyt kuukauden ja kuusi päivää vanha. Miten nopeasti pieni ihmisen alku kehittyy, sitä ei itsekään meinaa uskoa. Tänä aamunakin tuli pitkät hymyt ja katseet. Ja se katse niissä syvän sinisissä silmissä, se nostaa aina kyyneleet meikäläisen silmiin. Että tuoko muka on tullut ulos minusta, ei uskoisi. Jännityksellä odotan minkäväriset silmät ja hiukset (tällä hetkellä punertavat sanoi mies mitä tahansa) veijarille lopulta tulee.
Illalla vauva vaatikin sitten jatkuvaa huomiota, eli se siitä siivoamisesta ja ruuan laitosta. Mieskin tuli vasta myöhään kotiin, eli ei hänestäkään apua ollut. Välillä myös tuntuu että hän on enemmän kiinnostunut meidän elukoista kuin omasta lapsestaan. Vauvaa hoidetaan vain ja ainoastaan käskystä ja silloinkin joka välissä sitä tarjotaan takaisin. No on hän sentään vahtinut poikaa kahdesti kun olen mennyt yksin tallille, mutta tuntuu että sekin oli vaan pakottamista. Masennus.

Jaa, niin ne viikot hurahtaa. Enää kolme viikkoa laskettuun aikaan. Minä yritän tässä epätoivoisesti saada kouluhommia tehtyä ennen synnytystä, niin ei tarvi sitten enää huolehtia valmistumisesta kun Potkuri on maailmassa.
    Ramses-kissa tuli kotiin sunnuntai-iltana. Oli ollut siis kateissa kolme viikkoa ja yhden päivän. Oltiin jo tulevan isän kanssa luovuttu toivosta nähdä kissaa enää ikinä. Monet itkut itkin kun kotiin ajoin ja yritin tienvierustoja tähyillä mahdollisten raatojen varalta :,(. Mutta siellä se sitten oven takana naukui hulluna. Paino oli noin kaksi kiloa ja kissa ihan luuta ja nahkaa. Nyt se jo jaksoi tänään jo vähän leikkiä muitten kissojen kanssa ja muutenkin on piristynyt, eli eiköhän se siitä. Montakohan elämää sillä meni tuolla reissulla?
    Akvaariossa kalatkin vaan lisääntyy. Kunhan saadaan kaikkien kalojen lajit selville, niin kerron asiasta enemmän. Vaan on se silti kaunis ja kaloja voisi ihailla kaiket illat. Kun imetystuoli tulee niin siitä on sitten varmaan hyvä  katsella kalasia.
    Ei voi mitään, pakko palata takaisin kirjoituksen pariin, jatketaan kun olen päässyt koulusta eroon.
   

    Pikaisesti päivän kuulumisia. Tänään saatiin rakennettua  hoitopöytä ja pinnasänky, sekä  toivottavasti saadaan rakennettua vielä roinan säilytyslaatikko, jonka maalasin tuossa aamulla. Illalla käytiin tallilla, ja ratsittiin vähän Wäiskillä. Muuten olisi mennyt hyvin, mutta eilisen sähläyksen takin meikäläisen häntäluu on niiiiin kipeä, että perseeseen sattui ravi ja laukka :-(.

    Sä olit taas ihan hiljaa selässä,  vaikka yritin ihan kuulostella tarkasti, etä onko jotain asiaa, onhan siitä kuitenkin pari viikkoa, kun viimeksi ollaan ratsittu. Katsotaan jos jaksaisi taas huomenna vähän köpsötellä. Tekisi meidän kaikkien sielunelämälle ihan hyvää...

   Ramses-kissa on eilisestä lähtien kateissa :,-(  Ei näy eikä kuulu...